AV-Suunnittelu

Tarjoamme AV-suunnittelupalvelua yrityksille, oppilaitoksille, yhdistyksille ja muille palveluja tarvitseville. AV-suunnittelun tarkoitus on auttaa aikaansaamaan aiempaa kestävämpiä, käyttöiältään pitkäkestoisia ja käyttäjän kannalta käyttökelpoisempia esitystiloja.

Itse esitystekniikka on aina se keskeinen osa erilaisia esitystiloja, joita ovat esimerkiksi neuvotteluhuoneet, opetustilat, auditoriot – ja myös erilaiset ulkotilat ja liiketilat, joissa esitetään kuvaa ja ääntä.

Meidän AV-tekniikan ammattilainen auttaa käyttäjää löytämään oikeat ratkaisut ja osaa mitoittaa tarvittavat laitteet ja tuoda esiin saatavilla olevat tekniset vaihtoehdot. Suunnittelijan tehtävänä ei ole hakea monimutkaisinta ja parasta vaan sopivinta – ja ennen kaikkea käyttäjän tarpeen mukaisinta ratkaisua. Siksi on tärkeää, että AV-osaaja voisi olla hankkeessa mukana alusta lähtien.

Suunnittelu kuuluu hankesuunnitelmaan, jossa määritetään esitystilanteet ja niiden edellyttämät AV-tekniset laitteet, AV-varaukset, erikoisvalaistusjärjestelmät, kuvan- ja äänensiirto, videoneuvottelu ja Info-TV, jne. Keskeinen osa hankesuunnitelmaan on luonnollisesti kustannusarvio, jonka perusteella hankintoihin voidaan varautua ja tai korjata budjettia vastaavaksi.

AV-suunnitelmiin kuuluvat mm:

  • Esitysjärjestelmän lohkokaaviot
  • Laite- ja varusteluettelot
  • Kaapelivetoluettelot
  • Työselitys
  • Kustannusarviot
  • Tarjouspyyntöjen laatiminen ja kilpailuttaminen

Sovi aiheesta keskustelu tai kartoitus kanssamme.

Asennus

TTY Center tarjoaa asennuspalvelut turva- ja esitystekniikan ratkaisuille aina yksittäisten laitteiden kiinnittämisestä ja kytkemisistä kokonaisiin tila- tai kiinteistöprojekteihin.

Suunnitteluapu ostotilanteessa

Suunnitteluapu on tärkeä osa asiakaspalveluamme, johon me TTY Centerissä panostamme tarjoamalla osaavaa yhteyshenkilöä kun asiakas miettii omaa ostoaan. Opastaminen ja vaihtoehtojen esittäminen voi koskea yksittäistä laitetta (puhelin, kopiokone, projektori, turvakamera, langaton mikrofoni jne) tai palvelua (asennus, huolto, takuu tms) – tai esimerkiksi johonkin tilaan tarvittavan äänentoiston toteutusprosessia, teatterivalaistusta jne.

Ostotilanteen suunnitteluapu tarkoittaa eri laitevaihtoehtojen ja palvelujen esiintuomista tai vaikkapa kuvataan jonkun hankintaprosessin eteneminen. Kyse on asiantuntemuksen avulla tuodusta lisäinfosta, joka auttaa asiakasta päätöksenteossa. Palvelu kuuluu kaikille asiakkaillemme!

Ylläpito

Tarjoamme myös sopimuspohjaista ylläpitoa, jonka tarkoituksena on säilyttää mm. AV- ja turvalaitteiden toimivuus mahdollisimman korkealla tasolla ja minimoida laitevikojen käyttäjälleen aiheuttamat haitat. Kysy lisää!

Huolto

Avustamme huoltotarpeissa asiakastamme, joko huoltamalla laitteita itse tai huollattamalla yhdessä asiakkaan kanssa laitteet merkkikohtaisissa huoltopisteissä maahantuojan ja valmistajan määritysten mukaisesti. Tarkennamme mielellämme huollon saatavuudet, mm. takuuhuollot prosessit aina ostotilanteessa.

Rahoitus

Rahoita vaikka yksittäinen laite leasingilla!

Rahoitusleasingin edut pähkinänkuoressa:

  • Rahoitusleasing helpottaa budjetointia ja rahoituksen suunnittelua
  • Yrityksen ei tarvitse sitoa pääomaa käyttöomaisuuteen
  • Laitekanta pysyy ajan tasalla, mm. lisähankinnat ja laitevaihdot ovat mahdollisia
  • ALV-vähennysoikeus leasingmaksuista
  • leasingmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia

Ota rahoitus vaihtoehdoksi kun suunnittelet hankintaa!

Ota yhteyttä

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun yhteydessä pikimmiten.

Etunimi *
Sukunimi *
Email *
Puhelinnumero

Aihe

Viesti